Kausi 2023–2024 aloitettiin neljällä juniorilla syksyllä, ja kevätkauden loppuun mennessä meillä oli kahdeksan junioria. Harjoituksia tarjottiin suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Juniorit olivat erittäin motivoituneita, ja kauden puolivälissä he kysyivät, voisivatko he saada ylimääräisen harjoittelupäivän. No tietysti tämä onnistui!
Juniorit osallistuivat myös paikallissarjaan ja onnistuivat voittamaan kaksi peliään. Kaikki harjoittelu todellakin kannatti!
Yksi junioreista johdatti joukkueensa voittoon koululaiscurlingissa. Kaksi juniorityttöä yhdessä valmentajan ja muiden Hyvinkään pelaajien kanssa sijoittui Curlpower-joukkueessa kymmenenneksi Bonspielissa. Kolme tyttöä on liittynyt Turun muiden pelaajien kanssa uuteen naisten joukkueeseen. Yksi tyttö osallistui jopa naisten SM-kisoihin Ahvenanmaalla vuoden alussa. Tässä on hyvä pohja Hyvinkään curlingin tulevaisuudelle!