Koululaiscurling täytti Hyvinkään curlinghallin.

Koululaiscurling yläkoulut
Kuvaaja
HCC

 

Kaikkiaan 18 joukkuetta Hyvinkään lukiosta, ammattioppilaitoksista ja ylä-asteilta kisaili koululaiscurlingin mestarin tittelistä Hyvinkään curlinghallilla. Jäällä nähtiin ja kuultiin iloista tekemisen meininkiä ja hienoja onnistumisia sekä tiukkoja otteluita. Ottelut pelattiin kahden pään mittaisina suuren osallistujamäärän ja tiukahkon aikataulun johdosta, mutta kuten urheilussa aina, voittajat saatiin tälläkin kertaa selville. 

Ykköspallille itsensä pelasivat tiukan finaalin jälkeen Kipinän lukion Team Nykis. Hopeaa kovan taistelun jälkeen nappasi saman opinahjon Team Game of Stones ja pronssille itsensä pelasi Hyrian joukkue. Sekä finaali että pronssipeli päättyivät kahden pään jälkeen lukemiin 1-1 joten voittajat ratkaistiin lopulta jännittävässä t-heittokilpailussa.

Turnaus ja jäällä nähty joukko upeita ja ennakkoluulottomia nuoria osoitti jälleen että koululaiscurlingille on tilausta. Tästä kuuluu iso kiitos Hyvinkään koulujen liikunnanopettajille jotka ovat upeasti ottaneet lajimme osaksi koululiikuntaa. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa tapahtumaa, eli ensi viikolla alakoulujen oppilaille järjestettävää turnausta.

Suuret kiitokset kaikille osallistujille ja onnittelut voittajille!

Image
Tea Nykis 1. sija
Image
Team Game Of Stones 2. sija
Image
Team Hyria 3. sija
  1. sija Team Nykis
  2. sija Team Game of Stones
  3. sija Team Hyria

 

 

Yhteistyökumppanit